Paluu

Aktiviteetteja

Paluu

 
 

 Viimeisen vuoden aikana on selvitetty jätevesiosuuskunnan hallituksessa osuuskunnan perustamiseen ja hallinnointiin liittyviä asioita, erilaisia lupia eri instanssien kanssa ja avustusasioita Porin kaupungin ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

Viemärin sijoituslupia on tehty liki 75 kappaletta ensimmäisen vaiheen alueelta. Lisäksi liittymäsopimuksia 74. Radanalituksia tulee kolme, joista kaksi on nyt valmiina. Kaikki työt ovat sujuneet tähän mennessä suunnitelmien ja laaditun aikataulun mukaisesti

 

Kevään aikana suoritettiin metsän raivausta jätevesiosuuskunnan runkolinjaa varten. Kuva Mooskerintieltä.
Putken päät odottamassa lopullista liittämistä Porin kaupungin jätevesiverkostoon. Lopullinen liitäntä tehdään syksyn aikana ( yläkuva ).

Näkymä Purolantien runkolinjauksesta.

Purolantien runkolinja on valmis ja työn jälki on siistiä.