Paluu

Ankkuri uuteen asemapaikkaan Kyläsaaripaivillä sunnuntaina 14.06.2015

Paluu

  

 Kyläsaaren kainalossa oleva Kivinin satama (Sandudden, Santaniemi) tuli käyttöön 1600-luvun alussa ja Porin viralliseksi ulkosatamaksi 1770-luvulla. Isojen laivojen ulkosatamaksi muodostui Reposaari, jolle virallinen asema siirtyi vuonna 1826. Tämän jälkeen Sananiemi palveli jonkin aikaa porilaisten huvila-asutusta ja tukinuittoa, kunnes merkittävä laivaliikenne Kiviniin oli ohi.

Muistomerkkiankkuri on kopio alkuperäisestä, joka löytyi Kivinin entiseltä satama-alueelta vuonna 1988. Alkuperäinen ankkuri oli tehty Ruotsissa, Söderfors Brukissa, 1700-luvun loppupuolella.
Ankkurin vihkiäiset olivat 11.06.1995 lähellä urheilukenttää. Ankkuriprojektissa olivat mukana Porin kaupunki, Satakunnan Merihistorian seura ja Kyläsaaren asukkaat. Projektin puuhamiehenä toimi Unto Saariola.
Jarmo Jylli totesi keväällä 2015, että ankkuri pitää saada paremmin kylää edustavaan paikkaan - siis Kylätalon eteen. Ankkurin puuosat olivat pahasti lahonneet. Jarmo teki uusiksi koko ankkurin yläosassa olevan puuparren tukirautoineen ja tervauksineen.
Jarmo Jylli ja Vesa-Matti Ketola suunnittelemassa uutta asemapaikkaa ankkurille Kylätalon eteen juuri ennen Kyläsaaripäivää.
Siinä se - ankkuri. Kyläsaaren symboli Kylätalon edustalla.